Jos yritämme löytää aivan ensimmäisen joogan määritelmän, niin törmäämme siihen Vedoissa. Vedat ovat hyvin vanhoja, ajan patinan alle vaipuneita kirjoja. Niiden teksteillä ei ole käyttöä tämän päivän tilanteessa, ne ovat auttamatta vanhentuneita, mutta siitä huolimatta niiden sisältämä perustieto läpäisee vuosisadat ja –tuhannet, sillä se koskee maailmankaikkeuden järjestystä. Tai paremminkin maailmankaikkeuden joitakin aspekteja, sillä ne eivät suuresti muutu. Se mikä muuttuu, on kuva informaation käytöstä ; siihen tehdään korjauksia. Tämä ensimmäinen joogan määritelmä löytyy myös Upanishadeista. Siellä Yama – kuoleman jumala – kertoo yhteyttä janoavalle ihmiselle, että on olemassa jooga. Yama kertoo, että jooga on kykyä hallita kaikkia emootioitaan. Tuolloin, joitakin tuhansia vuosia sitten, itsensä hallinta rajoittui emootioiden hallintaan, koska ihminen toimi suurimmaksi osaksi vaistonvaraisen älynsä varassa ja hallitsemattomat tunteet muodostivat vaarallisimman kompastuskiven. Eikä hienovaraisempaan hallintaan pyritty, ensiksi ihmisen oli opittava selviytymään eläimellisten puoltensa kanssa. Noina aikoina ei juuri kenelläkään ollut käsitystä jooga –sanan merkityksestä yhtenä intialaisen filosofian kuudesta puhdasoppisesta järjestelmästä – syventyneestä tietoisuudesta, yhdistymisestä korkeimpaan jne. Koska tämä jooga -sanan merkitys tuli ilmi järjestelmän käytännön kehittämisen tuloksena, kun Kristuksen ja Patanjalin jälkeen oli kehitetty menetelmiä, ja silloin sanaa käytettiin sen ensimmäisessä merkityksessä. Ja tämä ensimmäinen merkitys on suitset, valjaat, hillitseminen eli siis nykykielelle käännettynä hallinta. Eli siis joogan ensimmäinen määritelmä on: hallinta merkitsee kykyä hallita kaikki emootionsa. Myöhemmin, ihmisen ja yhteiskunnan kehittymisen myötä, kun ihminen oppi ymmärtämään tekojaan, tämä määritelmä muuttui jonkin verran. Toisella vuosisadalla ennen Kristuksen syntymää Patanjali hieman laajensi sitä ja sanoi, että jooga on mielen hälinän poistamista. Eli hallinta on siis mielen hälinän poistamista tai lopettamista. Kyse ei ollut enää pelkästään emootioiden hallitsemisesta, vaan jo myös kyvystä käyttää ajatuskoneistoaan, käsitellä mielikuvia, hallita mielikuvien, ideoiden ja aikomusten syntyä, mikä onkin jo syvällisempi juttu.
Mistä sitten oikein on kyse: ihminen istuutuu, asettuu lootusasentoon, istuu 4, 5 tai 10 tuntia ohjaten mieltään, ja hänen aivonsa alkavat muuttaa toimintatapaansa. Todellakin, jos ihminen keskittyy päälakeensa, niin luovan ajattelun prosessi tai tietoisuuden hallittavissa olevan liikkeen prosessi jakautuu aivokuoreen, josta lähtee liikkeelle vahva energiavirta, koska aivot vaativat sitä. Pitkin selkärankaa kaikista kehon mahdollisista energialähteistä kerääntyy energiaa kohti aivoja. Juuri tätä kutsutaan Kundalini –energian heräämiseksi. Mutta tuo energia ei ilmaannu tyhjästä, vaan sen täytyy syntyä elinten aineenvaihduntaprosesseissa. Normaalisti ihmisen elimet ovat tottuneet tavalliseen, tuikkivaan, heikosti virtaavaan prosessiin. Aivojen siirtyessä uudenlaiseen toimintatapaan, vaatii prosessi kasvavaa energiankäyttöä. Nämä ovat fysiikan lakeja, samanlaisia kaikille järjestelmille. Tiedossa on, että minkä tahansa järjestelmän kriittiset laskelmat perustuvat aina maksimikuormitustasoon eli maksimivirtaukseen, maksimivirtoihin, maksimijännitteeseen ja maksimimuutoksiin. Ja juuri tämä kytkeytymisprosessi – Kundaliniprosessi – onkin voimakkain siirtymäprosessi koko järjestelmässä. Jos elimet eivät kykene tukemaan sitä eikä niillä ole siihen resursseja, niin ne alkavat heiketä ja tuhoutua. Ja kun jostain ilmestyy bakteeri tai virus, niin se iskee hampaansa aiheuttaen tuhoa koko elimistölle.
Mitä tästä seuraa? Jos yritämme heti hallita mieltämme, mutta kehomme ei kykene tukemaan näitä yrityksiä, niin mikään ei onnistu tai aiheutamme hallaa itsellemme. Jo muinaiset joogit ovat törmänneet tähän ongelmaan. He ymmärsivät, että voidakseen harjoittaa hyvällä menestyksellä raja –joogaa eli siis tietoisuuden suoraa hallintaa, oli harjoittajalla oltava ennalta valmisteltu aineellinen resurssi eli keholle oli tehtävä jotakin niin, että sen aineenvaihduntaprosessit kiihtyivät ja syntyi tietty määrä energiaa. Keholle oli annettava mahdollisuus sopeutua helpommin kohonneisiin kuormiin ja nostaa vastustuskykyä, jotta kuormituksen ollessa korkeampi bakteerit ja virukset eivät iskisi kehoon. He etsivät kauan keinoa päästä tähän ja päätyivät lopulta kokeellista tietä liikunnalliseen järjestelmään, joka perustuu sidekudoksen venyttämiseen. Mikä on asana? Asana on asento, jonka tavoitteena on venyttää jänne- ja lihaspunoksia. Mitä mahtavampi punos on kyseessä ja mitä enemmän niitä on, sitä tehokkaampi asana on nimenomaan vastustuskyvyn kohoamisen ja elimistön sopeutumiskyvyn paranemisen kannalta. Entisaikojen ja keskiajan joogit päätyivät tähän kantapään kautta, akateemikko Bogomolec osoitti 1920 ja -30-luvuilla kliinisin kokein selkeästi sidekudoksen kunnon ja immuniteetin välisen yhteyden. Sidekudoksen (jänteet, lihasten kudospussit, nivelpussit, nivelsiteet, elinten sidekudoskalvot jne.) kunto määrittelee suoraan immuniteettitason ja elimistön sopeutumiskyvyn tason. Asana on keino venyttää sidekudoksia niin, että ne lisäävät elimistön kykyä kestää kuormitusta, joka syntyy yritettäessä ottaa hallintaan aivojen toimintatapaa. Tässä kaikki. Hyvin yksinkertaista, suorastaan lapsellisen yksinkertaista.
Otetaanpa esimerkki: kroppansa hyvään kuntoon venytellyt ihminen alkaa harrastaa joogaa. Keho venyy, mutta järjestelmän käynnistyminen edellyttää äärimmäistä venytystä – vasta silloin elimistö alkaa muuttua: kudokset muuttuvat elimistön ymmärtäessä, että sillä ei ole tarpeeksi kykyjä, vaan sen on kehityttävä. Silloin herää kysymys, kuka saavuttaa helpommin, nopeammin ja yksinkertaisimmin liikkein syvän venytyksen asteen - kehonsa hyvään kuntoon venyttänyt ihminen vai ihminen, joka ei ole venytellyt? Tietenkin jälkimmäinen. Hänen tarvitsee vain vähän alkaa taivutella, kun kaikki jo käynnistyy. Tyypillinen esimerkki on, että kun valmentautumaton ihminen alkaa harrastaa joogaa, hyvin pian tapahtuu muutoksia aivoissa, tietoisuudessa ja koko elimistössä ja hän pääsee nopeammin sisään asiaan. Kun taas ihminen, jonka keho on hyvin valmennettu, kyllä venyy ja taipuu, mutta hän pysyy edelleen kehonsa hyvään kuntoon venytelleenä ihmisenä, samanlaisen emotionaalisena hupsuna kuin ennenkin. Tunnen paljon tällaisia kehonsa hyvin valmentaneita ihmisiä, erityisesti miehiä, joiden keho kyllä toimii ja kaikki liikkeet onnistuvat hyvin. Mutta ne eivät ole asanoita, vaan pelkkiä voimisteluliikkeitä, koska asanan tekemiseksi tällaisen ihmisen on kehityttävä tavattoman taitavaksi ja keksittävä yhä mutkikkaampia liikkeitä. Ongelma on siinä, että kun ihminen toistaa päivästä toiseen asanoita ja alkaa hallita aivojaan, keho käynnistyy ja muuttuu vastavuoroisuuden periaatteen mukaan yhä joustavammaksi, jolloin on löydettävä mutkikkaampia asentoja. Vaikeat asanat on kehitetty nimenomaan siksi, että tietyssä vaiheessa yksinkertaiset eivät enää toimi. Ja asanoiden harjoittamisen tarkoituksena on tarjota keholle liikesarja, joka syvältä venyttämällä käy läpi kaikki jänne- ja lihaspunokset niin, että jokaisessa asanassa myös pysytään tietty aika. Pelkkä venyttely lopulta vain sekoittaa tämän järjestelmän. Tarvitaan ehdottomasti vastakkaista kompensaatiota. Aivan kuten venytämme jänne- ja lihaspunoksia, samalla lailla meidän tulee vaikuttaa mahdollisimman paljon lihaksiston staattiseen, isometriseen kuormitukseen. Siitä syystä korostan aina matalia asanoita käsien varassa. Se on yksi kuormittavimmista harjoituksista ja venyttävien asanoiden vastaliike. Jos vain venytellään, mutta ei ei tehdä voima-asanoita, järjestelmä menee sekaisin, ja jonkin ajan kuluttua hatha –jooga, asana sellaisenaan, ei enää toimi. Jäljelle jää pelkkä voimisteluliike. Lisäksi venytys- ja jännitysvaiheiden tulee olla melko pitkiä. On selvää, että lisäksi tarvitaan myös dynaamisia, nesteet liikkeelle saavia vaiheita, jotka voitelevat niveliä ja estävät selkärangan lukkiutumisen. Tähän käytetään dynaamisia elementtejä asanoiden välillä. Ne ovat ehdottoman tärkeitä, ja ne voivat muistuttaa luonteeltaan voimistelua tai chi-kungia. Chi-kungin kaltaiset elementit ovat parempia energian jakautumisen kannalta elimistössä.
Näin päädymme asana –harjoitukseen, jossa tietenkin vallitsevat omat lakinsa asanoiden rakentamisen suhteen. Jos asanat tehdään oikein, saavutamme minimiajassa maksimitehon immuniteetin kohoamisen ja elimistön sopeutumiskyvyn suhteen. Jos taas asanat tehdään väärin, aiheutuu sekä häiriöitä että vammoja.
Andrej Sidersky
