Meditaatio
Meditaatio ...tuttu sana, mutta tuntematon olotila monelle. Meditaation aikana tehdään sisäistä työtä, mikä voi sivusta katsoen näyttää helpolta. Meditaatio vaikuttaa monin tavoin terveyteen, onnellisuuteen ja mielentilaan. Rauhallinen mieli mahdollistaa asioiden näkemisen eri tavalla ja monien ongelmien ratkaisun. Onnellisuus ja tyytyväisyys omaan elämään muuttavat ympärillä olevaa maailmaa levittämällä samoja tunteita ympärillä oleviin ihmisiin.
Dalai Laman sanoin:
«Meditatio on työkalu tai metodi, joka antaa mahdollisuuden muokata ja muuttaa tietoisuutta.
Meditaation aikana me opettelemme ohjaamaan tietoisuutemme sisään päin, estämällä sitä tarkkailemasta ulkopuolista maailmaa, kuitenkaan sitä tylsistymättä. Tietoisuuden luonnollisen tilan säilyttäminen vaatii valveillaoloa ja valppautta. Se on tietoisuuden tila, jossa havaintoihin eivät vaikuta muistot menneisyydestä, haaveet tulevasta, eivätkä odotukset, pelot tai toiveet. Mielemme pysyy täysin luonnollisessa sekä neutraalissa tilassa.
Kun mielemme kohdistetaan pois ulkoisista esineistä, meidän on hyvin vaikea pitää sitä omanamme. Meille syntyy jonkinlainen irrallisuuden ja tyhjyyden tunne. Mutta kun jatkamme meditaation harjoittamista ja totuttaudumme tähän mielen tilaan, alamme huomaamaan kätkettyä valoa ja hohtoa. Juuri tällaisena hetkenä alamme saavuttaa tietoisuuden luonnollista tilaa.»
Olen muutama vuosi sitten tutustunut Veda-kirjoihin, jotka muuttivat elämäni täysin. Nämä 5 000 vuotta vanhat viisaudet saivat minut ryhtymään kasvissyöjäksi ja tutkimaan henkisiä asioita. Ne opettavat terveellisiä elämän tapoja, joista on hyötyä kaikille. Meditaatio lukeutuu näihin elämäntapoihin.
Tervetuloa meditoimaan.
Oksana Melnik ( Aryamani)
